Hyeena ry

Hyeena ry

Ympäristötieteen ja sovelletun fysiikan
opiskelijoiden ainejärjestö

Ympäristötieteen ja
sovelletun fysiikan
opiskelijoiden ainejärjestö

Hyeena ry - Ainejärjestö jo vuodesta 1975

Hyeena ry on aktiivinen ainejärjestö ja tiivis yhteisö, Hyeenalauma. Hyeenathan ovat laumaeläimiä ja tämä lauma koostuu Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen ympäristötieteen ja sovelletun fysiikan opiskelijoista. Lauman tunnistaa punaisesta turkista sekä mitä todennäköisimmin kauas kantavasta ulvonnasta! Hyeena ry on vuonna 1975 silloisen Kuopion yliopiston ympäristöhygienian (nykyisen ympäristötieteen) opiskelijoiden perustama ainejärjestö. Kerrotaankin, että Hyeenan nimi on saanut alkunsa nimenomaan ympäristöHYgienian opiskelijoista.

Tarkoitus

Hyeenan tarkoituksena on yhdistää yhdistykseen kuuluvia opiskelijoita, tukea heidän henkisiä pyrkimyksiään sekä edistää harrastusta ammattiasioihin.

Toiminta

Hyeena järjestää sekä alkoholittomia että alkoholillisia tapahtumia kuten erilaisia lajikokeiluja, yritysvierailuja, excuja, sitsejä ja liikuntavuoroja.

Jäsenyys

Hyeenan jäsenenä saat monenlaisia etuja kuten saat kantaa Hyeenan haalareita sekä pääset Hyeenan järjestämille excursioille ja tapahtumiin muita edullisempaan hintaan.

Hyeenahuone

Ainejärjestömme oma kahvihuone

Hyeenahuone on kaikkien hyeenoiden vapaassa käytössä. Hyeenahuoneelta löytyy opiskeluun liittyvää materiaalia, sohvia, kaksi tietokonetta ja pientä ajanvietettä sekä usein ihmisiä. Onpa siellä myös jääkaappikin, jonne voi viedä evästä pitkää opiskelupäivää varten. Huoneelle voit tulla viettämään aikaa luentojen välissä ja nauttia kahvia Hyeenan punaisesta kahvinkeittimestä.

Hyeenahuoneelle (ME145) löydät Snellun 2. kerroksesta kävelemällä Melanialle menevää käytävää pitkin Melanian päätyyn, siitä rappuset alas ja tästä löydät huoneelle ohjelappuja seuraamalla. Ulkoa tullessa löydät huoneelle menemällä Melanian C-ovesta ja tästä ohjelappuja seuraamalla.

Hei uusi ympäristötieteen opiskelija!

Tervetuloa Kuopioon, mualiman nappaan, opiskelemaan ympäristötiedettä! Hyeenat ottavat uudet opiskelijat ja tuttavuudet avosylin vastaan yhteisöönsä, joten tätä laumaa kannattaa lähestyä…

Turvallisemman tilan periaatteet

Hyeena ry:n tapahtumissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Hyeena ry:n tarkoituksena on edistää opiskelijoidemme hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä luoda laumastamme…

Hyeenan alumnikerho valmistuneille

Alumnikerho tuo yhteen valmistuneita Hyeenan jäseniä sosialisoimaan, vaihtamaan ajatuksia, jakamaan kuulumisia ja ennen kaikkea nostalgisoimaan menneitä. Kerhon tavoitteena on ylläpitää…

Slice.fi -etusovellus nyt jäsenille

Ota maksuton etusovellus käyttöön

Slice on Suomen suurin opiskelijaetupalvelu, jonka edut ovat opiskelijajärjestöjen jäsenyyden takana. Palvelu kokoaa noin 3 000 yrityksen opiskelijaedut halki Suomen. Sovellus on Hyeenan varsinaisille jäsenille maksuton, mutta ei sisällä virallista opiskelijakorttia. Kortti oikeuttaa sovelluksen opiskelijaetuihin, mutta ei oikeuta Kelan, Matkahuollon tai VR:n etuihin. Hyeenan varsinaisille jäsenille käyttöoikeus voidaan myöntää 5 vuodeksi opintojen aloituksesta.

TULEVAT TAPAHTUMAT

Lisää tapahtumakalenteri omaan kalenteriisi kalenterin oikeasta alakulmasta!